LAWPOL Politiikkapöydän ensimmäinen versio on julkaistu! Uuden Politiikkapöydän avulla käyttäjät voivat tarkastella kattavasti politiikkaan ja lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja. Politiikkapöytä sisältää politiikka- ja lainsäädäntömateriaalit, kuten hallituksen esitykset, kansanedustajien täysistuntopuheenvuorot ja lakiesityksiin annetut lausunnot, laajimmillaan jopa vuodesta 1907 nykypäivään asti. Tämän lisäksi politiikkapöydän tehokas hakumoottori mahdollistaa dokumenttien tarkastelun esimerkiksi hallituskauden, kansanedustajan tai työryhmän mukaan, ja monipuoliset työkalut tukevat syvällistä ja tarkkaa tiedon analyysia.
Ensimmäisenä Politiikkapöydällä julkaistaan työkalut, joilla voi muodostaa aineistosta n-grammeja ja tutkia aineistojen muodostamia verkostoja. Politiikkapöytää kehitetään aktiivisesti sekä tarjolla olevien aineistojen että datanlouhinnan työkalujen osalta, ja jatkossa sen avulla on mahdollista myös esimerkiksi hakea asiasanoja niiden kontekstissa (keyword in context, KWIC), tunnistaa erilaisia argumentaatiokeinoja, eritellä tekstien tunnetiloja ja arvioida eri dokumenttien sisällöllistä vastaavuutta.
Politiikkapöytä hyödyttää monipuolisesti erilaisia käyttäjiä. Tutkijoille verkkosivusto avaa mahdollisuuksia politiikan ja lainsäädännön analysointiin, sillä sen avulla laajoihin aineistoihin perehtyminen ja niiden käsittely on entistä tehokkaampaa. Toimittajat puolestaan voivat nopeasti löytää uutistyöhönsä merkityksellistä tietoa ja syventää taustoja asiantuntevasti. Myös suuri yleisö hyötyy sivustosta, sillä se tekee yhteiskunnan päätöksenteon ja lainsäädännön läpinäkyväksi ja helposti lähestyttäväksi.
LAWPOL Politiikkapöytä löytyy osoitteesta www.politiikkapoyta.fi. Tervetuloa hyödyntämään uutta palvelua, joka tuo poliittisen päätöksenteon ja lainvalmistelun lähemmäksi kaikkia!